perjantai 27. marraskuuta 2009

Sutinaa tarvaalassa 24.11.2009

Aamulla saapui kaverini Pasi klo 0800 meidän pihaan leppävedelle,jossa lastasimme päivän tarvikkeet pakettiautooni. n.klo 0810 suuntasimme auton keulan kohti tarvaalan kyläkauppaa josta saisimme ostettua luvat joelle,ja veneeseen tulpat sun muut tarvikkeet.
No vihdoin pääsimme jokivarren parkkipaikalle ja perhovehkeiden kasaus alkoi melko hämärässä.
Ensin kannoimme tavarat nuotiopaikalle ja muutamat pakolliset tärinäheitot oli heti nuotiopaikan edessä suoritettava.
Jonkin ajan päästä päätin lähteä hakemaan veneen parkkipaikan viereltä,mutta perille päästyäni huomasin yhden tai toisin sanoen kahden tärkeän asian puutuvan paketista,Airot oli unohtunut kaupalle joten eipä ollut muuta mahdollisuutta kuin startata fiiattini ja päräyttää kaupalle hakemaan airot.
No vihdoin sain veneen veteen ja laskettelin nuotiopaikalle hakemaan kalavehkeet kyytiin.
Rannassa hetken tuumailtuani päätin että pistänpä hieman pitemmällä siivellä olevan putkiperhon siiman päähän,koska veneessä ei ollut ankkuria niin päätin soudella hieman perhoa.

Hetken aikaa soudeltuani,ja kahden n.42-45cm taimenen jälkeen (CR) päätin lähteä keitteleen rantaan kahvia!


Kahvittelun jälkeen otin pasin kyytiin ja ei muuta kuin joelle,vielä tuntui sama perho toimivan siiman päässä..

kaikkiaan päivän aikana veneessä kävi 9 mitallista taimenta josta viimeisin 48cm lähti ruokalistalle!

Mielenkiintoista kaloissa oli se että 9 kalaa joista 7 oli kunnon koukkuleuka!eli uroksia oli aika lailla.

5 kommenttia:

  1. Mukava lueskella tällaisia retkikertomuksia.
    Enpä muista kenenkään saanen yhden päivän aikana moista Taimenmäärää. Oli vissiin todella hyvä taktiikka ja perho...

    Onneksi olkoon!!!

    Jari

    VastaaPoista
  2. taktiikasta ja perhosta en osaa sanoa mutta ainakin olen pirun kova ukko souteleen..

    VastaaPoista
  3. ...tais olla hyvä haavimies ;) t.Hota

    VastaaPoista
  4. jumakauta mikä haavimies mulla oli,kädet rakkuloilla sai kauhoo kaloja!!
    minä tarjoon sulle sitten jollain reissulla elämän eliksiiriä..

    VastaaPoista
  5. Ok,ok, soutajat, haavimiehet, perhot, taimenet ja kaikki oli huippuluokkaa :))
    Niinhän niitä onnistumisia tulee kun kaikki vaan natsaa!!! Itellä tulee kyllä kerran vuodessa tyhjäkin reissu...

    VastaaPoista