lauantai 7. toukokuuta 2011

kalareissuja

Tulipahan tänään jälleen käytyä konnekoskella pyytämässä tyhjää,ainut tapahtuma oli ihan kosken loppuliussa,jossa nippanappa mitallinen taimen pyöri jaloissa,näytti siltä kuin kalalla olisi ollut kyljessä isot arvet??
Mihinkä lienee jäänyt jumiin.???
No eihän sinne viihtinyt enää jäädä joten ajattelin lähteväni kotia kohti,ja lähdinkin mutta kapeen sillalla tuumasin että käynpä heittämässä pari heittoa siinä p-paikan rannassa.
No mutta perkules sieltähä ottikin mustahile runkoiseen ja pinkki pyrstöiseen jigiin mukavanlainen mitallinen kuha.49cm.
Kello oli puoli yhdeksän kieppeillä joten ei muuta kuin kala pussiin ja kalavehkeet autoon ja kohti hirvaskankaan ABC liikenneasemaa.
Jos joku ei ymmärtänyt miks kiire niin voin valaista että oluen myynti loppuu klo 21.00...??
Kotia päästyäni  menin hakemaan savupöntön tallista ja ei muuta kuin kala sisään ja tulta alle.
Jälkikasvuni tuli auttamaan tuossa äärimmäistä tarkkuuta vaativassa tehtävässä.

Ja loppu ei tainnut jäädä kenellekkään epäselväksi.
Toivottavasti palaan piakkoin raportin merkeissä jälleen asiaan.
Hirvaskangas kiittää ja vaikenee hetkeksi.

3 kommenttia:

  1. Mahtihomma, kausihan lähti käyntiin mielenkiintoisesti!

    VastaaPoista
  2. aivan! nyt konnekoskella tullut käytyä 5 kertaa ja saldo siellä vielä puhdas nolla,no täytyy myöntää että sellaisia 2 tunnin rupeamia tullut sinne heitettyä.

    VastaaPoista
  3. Jatka yrittämistä. Kyllä se vielä paukkuu

    VastaaPoista